Tunsin vajoavani yhä syvemmälle ja syvemmälle. Happi oli jo lopussa. Raajani alkoivat sätkiä, kun yritin päästä pintaan, mutta en onnistunut. Sillä samalla hetkellä näin kaiken niin selvästi. Ja sitten kaikki pimeni, enkä tuntenut enää mitään.

Muutamaa tuntia aiemmin....

- Sä näytät hienolta, sanoin kaverilleni, kun olimme kävelemässä Jorin kotibileisiin. Ystävälläni, Sinnalla oli upeat, pitkät ja paksut, vaaleat hiukset jotka ulottuivat alaselkään. Hän oli väsännyt meikkiään kolme tuntia, mutta se oli sen arvoista.
- Kiitos, Sinna sanoi, ja räpytteli pitkiä mustia tekoripsiään. Olin itsekin laittautunut, mutta ruskeat keskipitkät hiukseni valuivat normaalisti olkapäitäni pitkin, ja sinisiä silmiäni korosti vain musta kajaali ja ripsiväri.
Oli hiljaista, kuului vain korkokenkiemme kopina. Sinna rupesi hymyilemään.
- Mitä? kysyin.
- Ei mitään... mietin vain, että onkohan Make niissä bileissä... Sinna melkein kuiskasi, ja hihitti hiljaa. Se oli söpöä, mutta samaan aikaan minua ärsytti. Sinna ansaitsisi niin paljon parempaa, kuin Maken.
- Mitä? kysyi vuorostaan Sinna, ja tajusin, että ilmeeni oli varmasti ärsyyntynyt.
- Miksi Make? kysyin, ja äänensävyni oli tahtomattakin tyly. Sinnan katsoi minua ihmeissään, ja alkoi tiedostamatta kävellä hieman nopeammin.
- Miksi ei? hän kysyi ja tuijotti eteensä. En osannut vastata.

Kuulimme jo basson jymskytyksen, ja hetken päästä avasimme oven. Olohuone oli täynnä porukkaa. Joku nykäisi hihastani.
- Make on tuolla, Sinna sanoi. Make, Make ja Make!
- Mene juttelemaan! rohkaisin. Sinna kurkisti peiliin, väläytti pepsodent-hymyn, ja suuntasi Maken perään. Jäin siihen paikkaan seisomaan tumput suorina, ja tunsin itseni vaivaantuneeksi.
- Tea? kuulin vieraan äänen sanovan. Käännyin katsomaan. Poika ei näyttänyt tutulta.
- Tunnetaanko me? kysyin.
- Ei oikeastaan, poika sanoi. Katsoin häntä kysyvästi.
- Sinna on puhunut sinusta, ja olen nähnyt sinusta kuvia, joten satuin vain tunnistamaan sinut, poika sanoi.
- Kuka sinä sitten olet? kysyin.
- Olen Kimi, hän sanoi.
- Olet muuten paljon kauniimpi luonnossa, Kimi jatkoi.
- Kiitos? sanoin epävarmana. Kimi hymyili. Hän vaikutti kivalta, ja näytti hyvältä, mutta en tuntenut mitään varsinaista vetoa häneen. Huokaisin.
- Pitkästytänkö sinua? Kimi kysyi huolestuneena.
- Et, sanoin yllättyneenä kysymyksestä. Olimme hetken hiljaa, kunnes Kimi avasi suunsa, kuin olisi sanomassa jotakin, mutta sulki sen äkillisesti. Uudestaan.
- Haluaisitko... mennä jonnekin muualle juttelemaan? hän kysyi ja vilkuili lattiaan.
- Miksi? kysyin.
- Täällä on... meluisaa, hän sanoi, ja katsoi minua silmiin. Ääh, en millään jaksaisi. Mutta miksipä ei?
- Mennään vain, vastasin. Kimi otti minua kädestä, ja vei kuistille. Istuuduin portaalle, ja Kimi istui viereeni.
- No, mistä sait päähäsi tulla näihin bileisiin? Kimi kysyi.
- Tuota... tunnen Jorin, sanoin. Seurasi pitkä hiljaisuus. Kimi tuli lähemmäksi. Tunsin oloni hieman epämukavaksi.
- Minäkin tunnen Jorin, Kimi sanoi.
- Hän on oli koko ala-asteen samalla luokallani, hän jatkoi. Nyökyttelin päätäni.
- Sinä et puhu paljoa, Kimi totesi. Hän katsoi minuun kysyvästi.
- Etkö aio vastata? hän kysyi ja hymyili vinosti.
- Se ei ollut kysymys, sanoin.
- Totta, Kimi sanoi mietteliäänä.
- Voithan sinä toki käyttää huuliasi, vaikka et puhuisi, Kimi sanoi, ja kallisti kasvojansa hieman. Hän laittoi kätensä niskani taakse. Voi ei.
- Lopeta, sanoin, ja tempauduin irti. Ponnahdin seisomaan, ja kävelin ripeästi edestakas.
- Anteeksi, Kimi sanoi hämmentyneenä.
- Ei se ole sinun vikasi, sanoin automaattisesti.
- 'Syy on minussa, ei sinussa', Kimi sanoi sarkastisesti.
- Aivan, sanoin, ja menin takaisin taloon. Silmäkulmasta näin, kuinka Kimi laittoi päänsä turhautuneena toisen kätensä varaan.
Mikä ihme minua vaivaa? Yhtäkkiä en ole kiinnostunut kenestäkään, edes niistä jotka olisivat ennen saanut polveni heikoiksi ja sydämeni pumppailemaan lujaa. Nyt sydämeni hakkasi lähinnä epämukavuuden vuoksi.
Kävin hakemassa hieman boolia, ja sipsejä. Ottaessani viimeistä hörppyä lasistani, näin Sinnan suutelevan Makea. Juoma purskahti ulos suustani. Muutamat katsoivat minua oudosti, mutta monikaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. Rutistin muovimukin epämääräiseksi möykyksi ja sipsit murentuivat lattialle. Lähdin vihaisena kävelemään ystäväni luo, enkä voinut sille mitään. Tuntui siltä, kuin minä en enää itse ohjaisi itseäni, vain tunteeni. Pieni, aivan liian pieni ääni sisälläni kielsi minua tekemästä mitään harkitsematonta. Se ei ollut ääni jota kuuntelin. Repäisin Sinnan Maken luota, ja Sinna katsoi minua raivon ja järkytyksen vallassa. Huomasin, että silmiini oli kohonnut kyyneliä.
- Tea! Mikä sua vaivaa?! Sinna huusi. Siirsin katseeni Makeen.
- Jätä Sinna rauhaan! huusin, ja ääneni sortui. Make kohotti kulmakarvojaan.
- Ihan miten vain, hän mutisi ja käveli pois. Huomasin Sinnan tuijottavan minua epäuskoisena.
- Tea, mikä sulla on? hän kysyi, ei enää niin raivoissaan. Ehkä hän epäili mielenterveyttäni. Hengitin katkonaisesti, ja juoksin ulos laiturille rauhoittumaan. Kuulin kuinka joku seurasi perässä. Nostin katseeni, ja se oli Sinna. Halusin niin kovasti halata häntä, ja kertoa, että olin pahoillani. Mutta en saanut tilaisuutta.
- Mä vihaan sua! hän aloitti.
- Sinna, sä ansaitset parempaa kuin Maken! itkin.
- Se ei kuulu sulle pätkääkään, kenet mä ansaitsen ja ketä en! Sinna huusi, ja näin, että hän oli raivoissaan. Taas. Se oli totta. Sen ei pitäisi kuulua. Kunpa hän olisi tajunnut, kuinka pahoillani olin. Halusin vain halata häntä lujaa. Ja suudella hänen täyteläisiä huulia. Suudella häntä...
Samassa tunsin, kuinka hän tönäisi minut laiturilta veteen. Rimpuilin vedessä, mutta en päässyt pinnalle. Sen sijaan tunsin vajoavani yhä syvemmälle ja syvemmälle. Happi oli jo lopussa. Raajani alkoivat sätkiä, kun yritin päästä pintaan, mutta en onnistunut. Sillä samalla hetkellä näin kaiken niin selvästi. Minä rakastin häntä. Olin aina rakastanut. En vain ollut ymmärtänyt sitä. Olin ollut kateellinen jokaiselle pojalle, kenestä Sinna piti. Minun olisi kuulunut olla se, joka suuteli Sinnan vaaleanpunaisia huulia ja kosketti häntä. Hän oli ainut jota ajattelin, poltti suoniani kuin myrkky. Tai pikemminkin huume; Se tuntui samaan aikaan niin kipeältä, mutta niin ihanalta. Hän oli kaikkialla. Ja sitten kaikki pimeni, enkä tuntenut enää mitään.